keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Vappukriisi!

Sää: +3C, pilvistä
Musiikki: Sir Elwoodin hiljaiset värit - Perunamaa


Vaput tuntuvan menettävän merkitystään vuosi vuodelta. Vähän haikeaa, mutta toisaalta ymmärrettävää. Joskus aktiivisen opiskelun vuosina (eikä niistä vielä niin kovin kauan ole!) vappu oli itseoikeutetusti vuoden paras juhla, jota jaksettiin juhlia pari, kolmekin päivää. Oli kevät, haalarit, valkolakki, skumppapullo repussa, hirveästi tuttuja kaupungilla ja toiveena tavata ihania poikia. Jonakin vuonna sitä sitten vain huomasi, että kaupungilla ei enää törmännytkään keneenkään tuttuun. Kohta ei itsekään ollut enää innostunut lähtemään sinne, kun kotona niin paljon mukavampaa. Keskusta on kuitenkin ihan tukossa ihmisistä ja Mantalla saa vain samppanjapullon korkista päähänsä. Ja Ulliksen silliksellä on joka vuosi kylmä!

Tänä vuonna olimme kaiken lisäksi töissä sekä aattona että vapunpäivänä, joten juhliminen jäi senkin takia minimiin. Istuimme kuitenkin aattona iltaa sivistyneissä kotibileissä Kalliossa (onko siellä muka sellaisia??), oli ihan mukavaa, mutta ei oikeastaan harmittanut yhtään kun piti lähteä puoli yhdeltätoista kotiin nukkumaan.

Siihen tämä maailma on taas mennyt, että ylioppilaiden ja työväen juhlan parasta antia oli tänä vuonna itsetehty perunasalaatti. Tässäpä reseptiä. En valitettavasti muista tarkkoja määriä, tein sormituntuman mukaan.

Paras perunasalaatti

7 perunaa
2 maustekurkkua
1 (puna)sipuli
½ - 1 omena
kapriksia
tilliä
kevytmajoneesia
kevytkermaa
sinappia
mustapippuria
ripaus suolaa

Keitä perunat mielellään jo edellisenä päivänä ja jäähdytä (anna kiehua miedolla lämmöllä, jotta perunat eivät halkeile). Kuutioi keitetyt perunat, omena ja maustekurkut, hienonna sipuli ja valuta kaprikset. Yhdistä kasvikset isoon kulhoon. Valmista kastike: notkista majoneesi kevytkermalla (sopiva sekoitussuhde on 2/3 majoneesia ja 1/3 kermaa). Lisää maun mukaan sinappia, mustapippuria ja suolaa. Silppua tilli kastikkeeseen ja kaada koko komeus salaattikulhoon, sekoita tasaisesti kasvisten joukkoon. Anna makuuntua jääkaapissa mielellään yön yli.

Ei kommentteja: