Sää: +14C, tuulista
Krissis on täällä taas! Nimittäin postatakseen ruokaohjeen, jota kokeilimme tuossa viikolla. Lohi-makaronilaatikon ohje on peräisin Myllyn Parhaan reseptivihkosesta, joskin me jalostimme sitä omatoimisesti hiukkasen.
Lohi-makaronilaatikko
7,5 dl fusilli- eli kierremakaronia
n. 600 g lohisuikaleita tai savulohta (itse käytimme suikaleita)
2 sipulia
1 tl suolaa
1 tl currya
1 tl sitruunapippuria
1 tl kuivattua, jauhettua tilliä tai maun mukaan tuoretta
3 kananmunaa
8 dl maitoa tai kalalientä
(juustoraastetta)
Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi tai al dente. Hienonna sipulit ja kuullota pannulla. Kaada isohkoon, laakeaan uunivuokaan makaronit, lohisuikaleet ja sipulit, kääntele sekaisin. Sekoita kananmunat ja maito tai kalaliemi ja vatkaa joukkoon mausteet sekä halutessasi puolet juustoraasteesta (poikaystävä taisi ujuttaa joukkoon muitakin mausteita kuin yllä mainitut, ainakin kalamaustepurkin näin vilahtavan keittiössä). Kaada neste vuokaan ja kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin tunti. Mikäli käytät juustoraastetta, lisää loppu raaste vuoan pinnalle paistamisen puolivälissä. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Nauti raikkaan salaatin kanssa.
Kalaisa makaronilaatikko onkin tervetullut lisä arki- ja etenkin kalaruokarepertoaariimme -- viimeksi mainittu koostuu nimittäin varsin yksipuolisesti Citymarketin viikonlopputarjouksesta ostamastamme lohifileestä, jota kypsennämme eri tavoin uunissa. Makaronilaatikkoa taas olemme laittaneet silloin tällöin, mutta tätä ennen aina kahtena eri versiona eli minulle soijarouheisena ja miehelle jauhelihaisena. Mukavaa, että voimme välillä maistella ihan samaakin lootaa. Lohi jäi kuitenkin makaronin ja munamaidon keskellä aikas miedoksi, joten seuraavalla kerralla voisi kokeilla tehdä kala-makaronilaatikkoa vaikka tonnikalasta. Tonnikalaa olemme käyttäneet pari kertaa menestyksekkäästi myös hollantilaiseen kalavuokaan, mutta siitä ehkä lisää toisella kertaa.
sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti