sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Erojen aika

Sää: +20C, pilvistä
Musiikki: Rauli Badding Somerjoki - Nuori rakkaus


Enpä ole aikoihin, jos koskaan, tuntenut blogia lukiessani niin voimakasta ahdistusta ja myötätuntoa kuin Hesarin nettisivujen uutuus Eron jälkeen aiheuttaa. Kyseistä blogia kirjoittaa kaksi henkilöä, nainen ja mies, jotka ovat kumpikin tahoillaan hiljattain eronneet omista avioliitoistaan. Varsinkin naisen tilitykset ovat kerta kaikkiaan sydäntäsärkevää luettavaa, ja niihin on (liiankin) helppo samastua. Kerrankos sitä on itse kukin rakastunut mieheen, joka on osoittautunut täysin sitoutumiskyvyttömäksi.

Ei voi kuin ihailla kirjoittajien rohkeutta: riisua itsensä henkisesti noin paljaaksi maan suurimman sanomalehden kotisivuilla ja kertoa omista kokemuksistaan, vieläpä niin yksityiskohtaisesti, että naapurien ja puolituttujen on varmaan helppo tunnistaa heidät. Moni samojen asioiden kanssa kamppaileva saa blogista varmaan arvokasta vertaistukea. Arvokkaita ajatuksia siellä on muillekin. Kuten blogin naispuolinen pitäjä Saara kirjoittaa:

Ennen Geertiä minulla oli kolme vakavaa suhdetta, kaikki noin kolmen vuoden pituisia. Aloitin joka kerta uuden suhteen pian edellisen päättymisen jälkeen. Kaikki suhteet loppuivat minun aloitteestani ja erottuani tunsin syyllisyyttä ja surua muutaman viikon ajan, mutta juuri sitä kauempaa en ajatellut, mikä meni pieleen.

[---]

Jos eroblogia ei olisi, mikään ei pakottaisi minua ajattelemaan millainen Geert oli, millainen minä olin, mikä meni väärin ja voinko oppia siitä jotain.


Sattuu, vaikken itse pystykään unohtamaan ihmissuhteitani noin nopeasti eikä minulla ole mitään aikomusta erota nykyisestä. Ajattelu kannattaa aina.

Sitä vain ihmettelen, miksi valtaosa lukijoiden jättämistä kommenteista on niin negatiivisia. Etenkin miesten kirjoittamat. Ja etenkin Saaran postauksiin liittyvät. Eronnutta mieskirjoittajaa toiset miehet kyllä psyykkaavat ja komppaavat: hyvä hyvä, teit oikein, naiset on paskoja, se on helvetin vaikeeta mut sä pystyt siihen. Saaran saamissa kommenteissa taas kyseenalaistetaan Saaran motiivit ja epäillään hänen menneen naimisiin vain sen takia, että ex-mies sattui olemaan ulkomaanpelle, jonka ulkomaalaisuus nähdään "sellaisena plussana, jolla tasoitetaan monta puutetta". No, joidenkin ihmisten on tunnetusti helppoa tuomita ja kommentoida toisten elämää, koska he nyt vain ovat aina oikeassa.

Ei kommentteja: