Sää: +4C, melko pilvistä
Musiikki: Bob Dylan - Love Sick
Kati kävi eilen meillä kylässä, ja tarkoitus oli tarjota oikein kunnon päivällinen. Vieraiden syöttäminen ja tarjottavien suunnittelu ja valmistus on vaan niin kamalan kivaa! Päädyimme seuraavanlaiseen menuun, joka on julkaistu pari vuotta sitten Anna-lehdessä ja alunperinkin suunniteltu ateriakokonaisuudeksi. Paitsi että ruokalajit sopivat mauiltaan mainiosti yhteen, ne valmistetaan samassa uunissa ja samassa lämpötilassa.
Oliivibroileri
4 broilerin rintaleikettä tai -filettä
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
2 rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia
1 sitruunan kuori
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl oliiviöljyä
Lisäksi:
1 rasia (250 g) kirsikkatomaatteja
1 ½ dl kivettömiä vihreitä oliiveja
Kuivaa rintaleikkeiden pinta ja mausta ne suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Sekoita kulhossa viipaloidut valkosipulinkynnet, hienonnettu basilika, sitruunankuori ja -mehu sekä oliiviöljy. Hiero mausteseosta broilerien pntaan ja nosta ne vuokaan. Valuta loppu mausteseos leikkeiden päälle. Lisää joukkoon kirsikkatomaatit sekä kokonaiset oliivit. Kypsennä uunissa ensin 225 asteessa noin 15 minuuttia. Laske lämpö sen jälkeen 200 asteeseen ja jatka kypsentämistä puolisen tuntia. Nosta vuoka uunista ja peitä hetkeksi foliolla ennen tarjoilua.
Vihje: Hiero broilerileikkeisiin mausteseos jo edellisenä päivänä ja siirrä marinoitumaan kylmään, jolloin maku imeytyy paremmin. Me emme saaneet tuota aikaiseksi vielä edellisenä päivänä, mutta kokkauspäivän aamuna sentään. Broilereihin tarttui kyllä ihanan sitruunainen maku.
Samassa uunissa broilerin kanssa valmistuvat balsamicoperunat:
Balsamicoperunat
4 kiinteää keskikokoista perunaa
1 pieni bataatti
6-7 pientä salottisipulia
3 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
muutama oksa tuoretta timjamia tai 2 tl kuivattua
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
3 rkl balsamiviinietikkaa
Kuori ja leikkaa perunat ja bataatti reiluiksi paloiksi. Annos on loppujen lopuksi tosi pieni, joten saman tien kannattaa laittaa niitä niin paljon kuin vuokaan vain mahtuu (meillä oli ainakin kuusi perunaa ja todella muhkea bataatti). Kuori sipulit. Kuumenna voi ja öljy vuoassa kuumassa uunissa. Lisää rasvan sekaan timjaminoksat, peruna- ja bataattilohkot sekä kokonaiset sipulit -- tämä kannattaa tehdä patakintailla tai muilla suojavälineillä varustettuna, sillä kuuma rasva roiskuu herkästi pitkälle! Viime kesänä tein samoja perunoita t-paita päälläni ja onnistuin polttamaan käsivarteni monesta kohtaa...
Mausta perunat suolalla ja pippurilla ja valuta päälle puolet balsamiviinietikasta. Kypsennä uunissa (broilerien kera) ensin 225 asteessa noin 15 minuuttia. Laske lämpö 200 asteeseen ja jatka kypsentämistä vielä noin puoli tuntia. Nosta vuoka uunista, valuta päälle loppu balsamiviinietikka ja peitä hetkeksi foliolla, jotta etikka imeytyy tasaisesti perunoihin.
Broilerista tuli tosiaan herkullisen sitruunaista ja mureaa. Perunat jäivät tällä kertaa hitusen al denteiksi eli olisivat saaneet pysyä uunissa ehkä kokonaisen tunnin, mutta minä hätiköin nälissäni ja otin ne tarjolle hiukan liian aikaisin. Kyllä ne ihan kypsiä olivat nytkin, mutta vähän pehmeämmäksi hauduttaminen olisi tehnyt niistä taivaallisia! Bataatit ja sipulit kypsyvät onneksi nopeammin kuin perunat, joten niiden kohdalla ei samaa ongelmaa ollut.
Ruoan kanssa nautittiin salaattia sekä italialaista Masi Modello Bianco -valkoviiniä. Ateria kirvoitti runsaasti kehuja kiireiseltä uranaisvieraaltamme, joka luonnehti sitä muun muassa kunnon kotiruoaksi ja slow foodiksi. Tyytyväisiä olivat itse tekijätkin, ei siinä mitään. Noin mahtavilla raaka-aineilla olisikin kyllä mahdoton epäonnistua!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti