Sää: +1C, pilvistä, tuulista
Musiikki: Nits - The Milkman
Tänään teki mieleni taas leipoa jotakin! Tämähän on jo aivan uskomatonta: minä, joka perinteisesti olen vihannut käsieni sotkemista jauhoihin, leivon nykyään milteipä kerran viikossa. Lieneekö kyse jostain hormonihäiriöstä, tai jotain... Tällä kertaa tein siis juustosämpylöitä, joiden ohje on kotoisin Yhteishyvän Ruokamaailman sivuilta.
Juustosämpylät
5 dl vettä tai maitoa
50 g hiivaa [tai 1 pss kuivahiivaa]
1,5 tl suolaa
2 rkl sokeria
2 dl juustoraastetta
0,5 dl öljyä
11-12 dl hiivaleipävehnäjauhoja
Voiteluun
1 muna
Pinnalle
1 dl juustoraastetta
Raasta juusto. Itse käytin ihanaa mustaleimaista emmentalia, jota äiti oli sattumoisin tuonut tuliaisiksi pari viikkoa sitten täällä käydessään. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen tai maitoon tai kuivahiiva 42-asteiseen nesteeseen (itse käytin vettä ja kuivahiivaa). Lisää suola, sokeri, öljy ja juustoraaste ja alusta taikinaksi jauhoilla. Taikina saa jäädä aavistuksen pehmeäksi, jos mahdollista -- minun ei kyllä jäänyt, koska korvasin noin puolet hiivaleipävehnäjauhoista jollakin kolmen viljan sämpyläjauholla, joka on tunnetusti aika tiivistä tavaraa. Peitä taikinakulho liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä, vedottomassa paikassa.
Jaa taikina kahteen osaan ja leivo palat tangoiksi. Leikkaa tangot tasakokoisiksi paloiksi ja nosta leivinpaperoidulle pellille leikkauspinta ylöspäin. Kohota kaksinkertaisiksi. Voitele sämpylöiden pinnat munalla ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 225 asteessa noin 12-14 minuuttia. Tarjoa vihannesten ja haudutetun teen kera.
Valmiit sämpylät veivät melkein kielen mennessään, niin pehmeitä ja juustoisia ne olivat. Yhteishyvän resepti on todella hyvä -- en keksi yhtään asiaa, mitä voisi ensi kerralla tehdä toisin. Muutoinkin tämä oli leipomista juuri minun makuuni: ei turhaa pyörittelyä eikä kuorruttelua, taikina vain leikataan reilusti palasiksi ja annetaan uunin kaunistaa!
keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti