lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Appelsiinimuffinit

Sää: +1C, kosteaa
Musiikki: Dido - Sand In My Shoes


Yksinolo sen kuin jatkuu! Nyt on jo tullut niin pimeää, että kynttilätkin palavat. Sytytin kirjoituspöydälleni korkean auringonkeltaisen kynttilän ja istun nyt tässä kirjoittamassa kuin mikäkin Uuden Kuun Emilia. Tosin kirjoitan tekstiäni tylsästi ja nykyaikaisesti tietokoneen ruudulle enkä mustakantiseen päiväkirjaan. Tai siis Jimmy-kirjaan, ih! Pitäisi ehkä lukea Runotytöt taas läpi. Viimeksi luin ne kaikki kaksi vuotta sitten, kun suomalaisten lukijoiden muistoista koottu antologia ilmestyi.

Olen kokannut ja leiponut viime aikoina muutakin, mistä olisi kiva blogata. En vain ole vielä ehtinyt. Muutama päivä sitten innostuin esimerkiksi taas käyttämään uutta muffinssivuokaani ja värkkäsin appelsiinimuffinsseja Ruoka-Pirkasta 9/2007 löytyvällä ohjeella.

Appelsiinimuffinssit

1 appelsiini (kuori + mehu)
2 kananmunaa
1 ½ dl sokeria
100 g voita tai margariinia
2,75 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

Kuorrutus:
1 ½ dl tomusokeria
1 rkl appelsiinin mehua

Pese appelsiini huolellisesti. Raasta appelsiinista kuori ja puserra siitä mehu (1 dl). (Note to self: Hanki vihdoinkin se sitruspuristin!! Lötköstä apfelzinesta, jonka ympäriltä on raastettu kuori pois, on melkein mahdotonta saada paljain käsin mehua ulos. Tai kyllä sen saa, mutta samalla tulee sitten ulos hedelmälihakin.) Vaahdota munat ja sokeri. Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Lisää rasva muna-sokerivaahtoon.

Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja raastettu appelsiininkuori keskenään. Lisää taikinaan jauhoseos vuorotellen appelsiinimehun kanssa varovasti sekoittaen (huom., jätä 1 rkl mehua kuorrutusta varten). Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia. Jäähdytä.

Sekoita tomusokerin joukkoon appelsiinimehu. Levitä kuorrutus muffinssien päälle ja koristele halutessasi appelsiinin makuisilla nonparelleilla.

Näistäkin muffinsseista tuli oikein makoisia, suorastaan yllättävän raikkaita ja appelsiinisia. Sokerikuorrutus tuntuu vain olevan akilleenkantapääni. En ole koskaan ollut erikoisen kätevä käsistäni, ja tällä kertaa olin varta vasten ostanut kaupasta muovisia pursotuspusseja, joilla piti saatettaman sokerikuorrutus ohuiksi koristenoroiksi muffinssien päälle. Se olikin varsinaista askartelua-paskartelua -- ei ollenkaan niin helppoa kuin voisi luulla! Kuorrutus oli melko jähmeää, ja sain puristaa pussia rystyset valkoisina saadakseni leivonnaisten päälle muutaman onnettoman koristekiekuran. Loppujen lopuksi kuorrutetuista muffinsseista tuli kuitenkin aika kivan näköisiä nonparelleineen päivineen. Silti on hyvin mahdollista, etten yritä kuorruttaa yhtäkään leivonnaista ennen ensi joulun piparikakkutalkoita!

Ei kommentteja: