Nimien vuoksi

Sää: -11C, kiristyvää pakkasta
Musiikki: Pate Mustajärvi - Köyhän miehen Peace & Love (ei oma valinta!!)

Aina välillä joudun pohtimaan tosissani, miksen aikoinani valinnut erikoistumisalakseni nimistöä, suomen kieltä kun opiskelen. Olen pikkutytöstä asti ollut oikea nimifriikki, ja varsinkin etunimet ovat aina kiehtoneet niin paljon, että jo joskus viiden vanhana muistan alleviivanneeni almanakasta kauniina pitämiäni nimiä ja murehtineeni omaa tavallistakin tavallisempaa etunimeäni. Mahtaisi sitä graduakin nyt olla helpompi vääntää aiheesta, joka kiinnostaisi niin intohimoisesti että siihen liittyviä kirjoja tulee luettua ihan vapaaehtoisesti.

Ostin näet viime viikolla itselleni lomalukemiseksi Eero Kiviniemen uunituoreen Suomalaisten etunimet -teoksen ja ahmin sen läpi muutamassa päivässä. Älyttömän mielenkiintoinen, vaikkei se nyt tällaiselle hardcore-nimiharrastajalle kamalan paljon varsinaista uutta tietoa tarjonnutkaan. Erilaiset tilastot ja graafiset kuvaajat ovatkin varmaan se tärkein anti, jonka takia kirjaan myöhemminkin tarttuu. Niistä kun voi ammentaa melkein loputtomasti uusia havaintoja ja oivalluksia. Tiesittekö esimerkiksi, että Anni Polvan kirjat ovat saaneet Tiina-nimen suosion nousemaan kuin pylväs ja saman teki vuonna 1966 Miss Suomeksi valittu Satu Östring omalle etunimelleen? Tosin kielitieteilijänä tulee tietysti välttää rajuja kärjistyksiä; eiväthän Anni P. ja Satu Ö. yksinään nostaneet Tiinaa ja Satua tuntemattomuudesta muotinimiksi vaan liittivät positiivisia mielikuvia nimiin, jotka jo muutenkin olivat hiljalleen yleistymässä ja sopivat hyvin ajan henkeen.

Merkitys syntyy eroista, sanojen merkitys suhteista toisiin sanoihin. Ihan uutta tuntumaa tuttuihin nimiin saa tutkimalla tilastoja ja katsomalla, mitkä muut nimet ovat suunnilleen yhtä yleisiä/harvinaisia kuin oma nimi. Esimerkiksi omalla kutsumanimelläni (se ei oikeasti ole Krissis) on suurin piirtein yhtä monta kantajaa kuin Aulikilla, Leilalla, Marjutilla tai Sylvillä. Kohtalaisen yleisiä nimiä siis kaikki, muttei sentään kaikkein tavallisimpia, niin kuin katkera 5-vuotias erehtyi luulemaan! Jos taas äiti olisi aikoinaan saanut tahtonsa läpi ja kutsumanimekseni olisi tullut Kristiina, minulla olisi lähes 70 000 kaimaa, tosin vain 5 %:lla heistä Kristiina on ensimmäisenä etunimenä.

Huvittavaa on sekin, että vanhempieni nimet Paula ja Harri ovat molemmat olleet suosituimmillaan juuri äidin ja isän syntymän aikoihin ja ne ovat myös melkein prikulleen yhtä yleisiä (kantajia molemmilla vajaat 25 000). Pikkusiskoni Essi on harvinaisempi tapaus kuin luulinkaan: kaimoja on syntynyt koko 1900-luvulla vain reilut 5 000, saman verran kuin Astoja, Dagmareita, Elviiroita, Josefiinoja tai Sirkkuja. Mutta poikaystävällä sitä vasta harvinainen nimi onkin: vertailukohdiksi paljastuvat mm. Aadolf, Hans, Iisak, Jami, Orvo ja Waltteri. Tosin tilastot loppuvat vuoteen 1999, jonka jälkeen aika moni pikkupoika lienee saanut saman nimen.

Muotinimiä kiiinnostavampia minusta ovat oikeastaan niin sanotut ikivihreät nimet, joita annetaan lapsille aina jonkin verran ja jotka eivät koskaan ole ihan vanhanaikaisia. Niitä onkin suomessa yllättävän vähän. Sadan vuoden jaksolla lähes jokaisen etunimen suosiossa näkyy huippukausi, monilla kaksikin (esim. Aino tai Emma ensin 1900-luvun alkuvuosina ja uudelleen vuosisadan lopussa). Tasaisen suosittuja nimiä on vain kourallinen, ja niistä yleisimpiin kuuluvat miesten puolella Eero, Jaakko, Lasse, Lauri, Martti, Simo ja Tuomo ja naistennimissä Eeva, Saara, Kaisu ja Silja. Syitä tähän voi miettiä!

Juu, nyt on loma lusittu ja huomenaamulla koittaa paluu töihin. Loma tuli todelliseen tarpeeseen ainaisen töissä kökkimisen ja lyhyiden vapaiden jälkeen, ja olen oikeasti virkistynyt ja rentoutunut. Olen jopa useamman kerran suunnitellut graduni kaivamista naftaliinista esiin, innostunutkin ajatuksesta! Halleluja.