Arkisia höpinöitä

Sää: +24C, kirkasta, pieni tuulenvire

Taas sorvin ääressä eilisen vapaapäivän jälkeen. Mutta enpä ole enää kauan -- perjantaina alkaa viikon kesäloma, ja sen jälkeen palaankin takaisin opiskelu- ja osa-aikatyöläisarkeeni. Luojan kiitos. On sulaa hulluutta tuhlata joka vuosi kaikki kauniit kesäpäivät istumalla hämärässä toimistossa, vaikka siitä nyt jotain korvausta maksetaankin. Ensi vuonna en kyllä aio enää tehdä samaa virhettä, jos vielä firmassa olen (kuitenkin olen).

Jotain hauskaakin: lauantaina ovat kauan odottamani Huvilateltan Lauantaitanssit. Ja tänään onnistuin sittenkin hankkimaan liput Kentin konserttiin Kulttuuritalolle maanantaina 5. marraskuuta! Nuo keikat tulivat myyntiin yksi kerrallaan ja myytiin aina hetkessä loppuun, kaksi ensimmäistä ennen kuin olin ehtinyt edes kuulla, että Kent on tulossa Suomeen. Kolmannesta sain sentään tiedon etukäteen, mutta sekin oli ehditty varata täyteen siinä vaiheessa kun pääsin Lippupalvelun sivuille. Tänään aamulla tarkastin onneksi tilanteen uudestaan, ja katso: kahteen jälkimmäiseen konserttiin oli tullut lisää paikkoja myyntiin! Varasin ja maksoin kaksi lippua sormet täristen. Ihanaa, että on pitkästä aikaa jotain suuria elämyksiä odotettavissa. Vielä kun saisin jonkun lähtemään kanssani talvella balettiin katsomaan Giselleä, olisin onnellinen nainen!

Miska on nyt vuorostaan flunssassa, ja hänen yskänsä on jotain aivan kamalaa. Sen kuunteleminen oikein raastaa sydäntä. Oma yskäni oli paljon helpompi kestää, vaikka pelkäsin välillä tukehtuvani siihen.

Tukkani on muuten nyt ihan lyhyt, yhyy. Kävin eilen parturissa, ja kampaajatäti (ei se vakiokampaajani, joka on miespuolinen, hänellä oli vapaapäivä) leikkasi latvoista salaa enemmän kuin olin pyytänyt. Epäilemättä se oli ihan hyvä, koska hiukseni eivät ole ikinä näyttäneet yhtä tuuheilta ja tasaisilta kuin nyt. Ja nyt jos koskaan niillä on jotain mahdollisuuksia kasvaakin. Mutta en meinaa tottua siihen, että peilikuvassa kasvojani kehystää miltei polkkatukka ja aamuisin hiuksia pestessäni latvat tuntuvat loppuvan kesken!

Yläasteen alussa minulla oli ihanan pitkät hiukset, ihan vyötärölle asti. Olen katsellut niitä myöhemmin vanhoista valokuvista, ja ne olivat oikeasti todella paksut, kauniit, kiiltävät ja hyväkuntoiset. Mutta en muista, että kukaan olisi milloinkaan kehunut niitä kauniiksi. Koulussa oli yksi tai kaksi tyttöä, joilla oli vielä huomattavasti pitemmät hiukset, joten jäin auttamattomasti heidän varjoonsa; eivätkä sukulaistädit tai muutkaan aikuiset koskaan huomanneet kutrejani. Kun pitkät suorat hiukset eivät muutenkaan olleet kauhean trendikkäät noina permanenttien ja turkuheittojen päivinä, halusin ennen pitkää tietoisesti leikkauttaa hiukseni lyhyemmiksi! Vielä lukiossa ja ensimmäisinä opiskeluvuosinakin minulla oli ajoittain aika pitkä tukka, mutta nykyään se ei tunnu kasvavan enää sitten millään. Viimeinen kuolinisku prinsessakutreille lienee ollut se, kun joskus viitisen vuotta sitten keksin leikkauttaa tukkani kerroksittain. Noo joo, olihan se hyvän näköinen aina pari viikkoa kampaajakäynnin jälkeen, mutta loppuaikana tukasta ei huomannut mitään muuta kuin surkean ohuet ja hennot latvat. Olen jo vuoden tai kaksi yrittänyt kasvattaa mallia pois, mutta kerroksisuudesta on vieläkin jälkiä hiuksistossani. Tai oli ainakin eiliseen superparturointiin asti. Ehkä tästä nyt lähtee pitkien hiusteni uusi nousukausi!