Alma mater

Sää: +27C, aurinkoista, pilvetöntä

Tänään kävin viimeistä kertaa ilmoittautumassa yliopistoon vanhassa kunnon päärakennuksen orkesterilämpiössä. (C´mon, käsi pystyyn, jos joku on joskus nähnyt tuon tilan jossakin muussa käytössä kuin opinto-oppaiden ja lukuvuositarrojen jakopaikkana! Vaikea uskoa, että siellä joku orkesteri oikeasti lämmittelisi.) Viimeistä kertaa, koska vuoden kuluttua on pakko olla valmis filosofian maisteri. Ensimmäisestä ilmoittautumisestani onkin tänä syksynä jo kulunut kunnioitettavat kymmenen vuotta! Sen jälkeen olen muun muassa vaihtanut pääainetta ja tulevaisuudensuunnitelmiani parikin kertaa, asunut ainakin viidessä eri asunnossa, ollut monessa työpaikassa, rakastunut, kärsinyt sydänsuruista ja tutustunut lukemattomiin uusiin ihmisiin.

Mutta on yliopistokin muuttunut kovasti niistä ajoista, kun syyskuussa 1997 tulin sinne pitkähiuksena ja pitkäsäärisenä ujona maalaistyttönä R-collectionin anorakissani opiskelemaan biologiaa. Vuosituhannen loppupuolella HYY:n jäsenmaksu oli vielä helpointa maksaa kiikuttamalla paperinen tilisiirto pankin tiskille, tiedonlevitys ja kursseille ilmoittautuminen hoidettiin pitkälti ilmoitustaulujen välityksellä, sähköpostia pystyi lukemaan vain yliopiston omilta koneilta hankalasti Unixin tai mikroverkon kautta ja peruslounas Unicafessa maksoi muistaakseni 10,50 mk. Ei ollut tietoakaan web-ilmoittautumisesta, reaaliaikaisista opintosuoritusotteista Oodissa, opettajien konsultoimisesta sähköpostitse, WebCT:stä, UPJ:stä tai työelämäsuuntauneista opintojaksoista.

Ikävä kyllä yliopistomaailmassa on tapahtunut myös sellaisia muutoksia, joiden takia en enää viihdy siellä hirveän hyvin enkä pidä sitä ollenkaan houkuttelevana tulevaisuuden työpaikkana, niin kuin pidin 19-vuotiaana (halusin genetiikan tutkijaksi, voi herrajestas!!) ja vielä paljon myöhemminkin. Tehokkuus, tulosvastuu, kilpailu, huippuyliopistot, nopea valmistuminen, pätkätyöt, kilpailu, julkaiseminen, tuotteliaisuus, ydinosaamisalueet, plagiointitapaukset, kilpailu, kilpailu, kilpailu. Sen paremmin opiskelijoilla kuin tutkijoillakaan ei tunnu olevan enää yhtään aikaa akateemiselle vapaudelle (hyvä jos edes akateemiselle vartille!) tai niin sanotulle luovalle joutilaisuudelle. Tai ehkä nuo kurimukset olivat olemassa jo kymmenen vuotta sitten, en tiedä. Joka tapauksessa maailma ainakin vaikutti silloin piirun verran pehmeämmältä, kiireettömämmältä ja intomielisemmältä.

Jos nyt aloittaisin opiskelun uudestaan (ehkä joku päivä vielä aloitankin, who knows!), tekisin niin paljon toisin. Pommittaisin häikäilemättä opettajia ja amanuensseja kysymyksilläni -- siitähän niille maksetaan palkkaa ja ovat asiakaspalvelijoita siinä missä muutkin -- enkä vain pyytäisi anteeksi kuormittavaa läsnäoloani täpötäydessä massaluentosalissa. Ottaisin opintoneuvonnasta, atk-kursseista ja työharjoitteluista kaiken irti. Hakisin aktiivisesti oman alan työkokemusta tokasta opiskeluvuodesta lähtien vaikka pienelläkin palkalla enkä pitäisi ihanteena työtä, joka kestää toukokuun puolivälistä syyskuun alkuun ja jossa tienaa mahdollisimman paljon. Mutta jotain tekisin ihan samoinkin: seuraisin sydämeni ääntä ja opiskelisin kaikkea sellaista, mikä oikeasti kiinnostaa, välittämättä siitä, sopivatko kaikki kurssini mihinkään sivuainekokonaisuuteen ja tuleeko sivuaineita enemmän kuin optimaaliset 160 opintoviikkoa.

Tottahan yliopisto on myös antanut minulle valtavan paljon ja rikastuttanut elämääni suuresti: tietoja, taitoja, elämänkokemusta, ihania ystäviä ja mieleenpainuvia opettajia. Olen saanut todella tyydyttää tiedonjanoani, opiskella kiinnostavia aineita, kuunnella ihania luentoja, harjoittaa akateemisia keskusteluja niin vertaisteni kuin itseäni etevämpienkin kanssa, tutkia opinnäytetöissäni minuun vetoavia aihepiirejä ja nauttia pätevästä ohjauksesta, jossa ohjaaja ei säästele omia voimiaan. Silti tai juuri siksi tuntuu siltä, että on aika astua eteenpäin. Yliopisto ei ole enää minun paikkani enkä minä tunne kuuluvani sinne. Opiskelijaelämä on eletty, jätän yliopiston riemumielin temmellyskentäksi niille nuoremmille, jotka vielä jaksavat lähteä valvotun biletysyön jälkeen suoraan aamuluennolle, joilla on valokuvia galtsussa ja facebookissa ja jotka kirjoittavat Portsun vessanoviin kuukupin käyttövinkkejä ja seksikkäin opettaja -rankingeja. Ja kiitän ja kumarran.