Sää: +18C, osin pilvistä
Palasimme Pohjoismaiden kiertomatkalta kotiin tänään aamupäivällä. Täytyy sanoa, että loma onnistui tarkoituksessaan vaikka sää olikin koko ajan mahdollisimman epäsuosiollinen: se auttoi rentoutumaan ja irtautumaan arjesta, katsomaan asioita hiukan uudesta perspektiivistä. Matkalle valmistautuminen on minusta aina kovin vastenmielistä ja vaikeaa -- lähtöpäivän aamuna tulee mieleen kymmeniä kiireettömiä asioita, jotka kotona pitäisi ehdottomasti hoitaa kuntoon juuri sillä punaisella sekunnilla jotta kehtaisi edes päästää kukkienkastelijan asuntoonsa, ja pakkaamisstressi ja passin tai hammasharjan unohtamisen pelko ovat massiivisia -- mutta reissaaminen tekee uskomattoman hyvää. En ole pariin vuoteen käynyt muilla ulkomaanmatkoilla kuin Tukholmassa ja Tallinnassa, koska (vähille) rahoille on tuntunut löytyvän parempaakin käyttöä kuin suihkuttaa niitä kerosiinina ilmaan. Mutta kun nyt sain taas pään auki, huomaan jo haaveilevani uusista houkuttelevista matkakohteista! Ja tietysti myös nyt visiteerattuihin kaupunkeihin pitäisi päästä tutustumaan uudestaan ja paremmalla ajalla.
Vaikka matkailu kuinka avartaa, kaikkein paras tunne on sittenkin ehkä kotiinpaluu. Tänään on tuntunut niin hyvältä tehdä vaihteeksi yksinkertaisia, tuttuja asioita. Sulloa matkalla rähjääntyneet vaatteet pesukoneeseen pyörimään ja ripustella märät pyykit parvekkeelle, käydä ostoksilla tutussa kaupassa (ja maksaa ruoat euroilla!), laittaa pöytään konstailematonta ruokaa: uunilohta, uusia perunoita ja fetasalaattia. Ja tietenkin huuhtoa matkan pölyt pois kotisaunassa.
Lomaa vielä melkein kaksi viikkoa jäljellä, eikä suurempia suunnitelmia. Ah!
tiistaina, heinäkuuta 10, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti