The cherry pie will kill you!

Sää: +1C, kylmenevää, kuivaa
Musiikki: Kauko Röyhkä - Hammerfest

Olin kaikki nämä vuodet luullut (kuten moni muukin), että Twin Peaksin agentti Cooperin klassinen repliikki kuuluisi "damn good coffee!". Nyt kun MTV3 jälleen uusii sarjaa -- mistä nöyrä kiitos ja kumarrus -- kävikin ilmi, että ainakin ekassa jaksossa Cooper kehuu Great Northern -hotellin kahvia sanoilla "a damn fine cup of coffee". Jaa että mitä väliä? Well, to an old Twin Peaks fan, everything counts!

Myönnän, etten pysty arvioimaan Twin Peaksia puolueettomasti. Minulla on siihen henkilökohtainen rakkassuhde jo 16 vuoden takaa. Twin Peaks oli ensimmäinen oikea aikuisten tv-sarja, johon olen ollut koukussa. Se oli myös ensimmäinen aikuisten sarja, jota sain katsoa: sarjan esityksen alkaessa Suomessa olin 12-vuotias, ja jaksot tulivat melko myöhään, muistaakseni keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin. Siinä oli rakkautta, seksiä, väkivaltaa, yliluonnollisia ilmiöitä, kammottavaa jännitystä ja pahuutta. Kasvoin lapsesta teiniksi sitä katsellessani ja sen ansiosta, eikä sellaisen siirtymäriitin merkitystä voi koskaan aliarvioida. Mutta oli siinä muutakin kuin se, että sarja vain sattui tulemaan minun elämäni kannalta juuri oikeassa vaiheessa. Kuinka muuten olisi ollut mahdollista, että jo sitä katsoessamme tiesimme katsovamme jotakin harvinaisen hienoa, televisiohistoriaa? Mikään myöhemmin näkemäni sarja ei ole pystynyt ylittämään Twin Peaksia ainakaan omaperäisyyden, erilaisuuden ja vangitsevuuden saralla.

Hyvin se on vieläkin kestänyt aikaa. Eniten silmiin pistää nyt 90-luvun alun muoti; permanentteja, baseball-takkeja, kirkkaanpunaista huulipunaa ja puolihameita. Moniin uudempiin sarjoihin verrattuna Twin Peaks on sikäli kiitollinen katsottava, että vaikka se tiettyjä yliluonnollisia elementtejä sisältääkin, se on kuitenkin kerrontateknisesti "normaali" eikä kikkaile metafiktiivisyydellä tai aikatasojen vaihtumisella. Siinä ei ole edes nykysarjojen vakiovitsausta, kertojanääntä, joka kuvailee tapahtumia puhuen suoraan katsojille. Lisäksi tapahtumat etenevät hi-taas-ti ja ne pohjustetaan huolella. Katsojalle tarjoillaan koko ajan vinkkejä mm. Lauran murhaajan henkilöllisyydestä ja siitä, mitä on seuraavaksi odotettavissa (eri asia sitten on, että ainakin puolet vihjeistä johtaakin harhaan!).

Lause everything counts sopii Twin Peaksiin hyvin siinäkin mielessä, että siellä kaikella, aivan kaikella, on tosiaan merkityksensä. Mikään ei ole sattumanvaraista. Nekin yksityiskohdat, jotka jäävät juonen kannalta merkityksettömiksi -- ja niitä on paljon! -- ovat tarkkaan mietittyjä. Dale Cooperin kahvi- ja donitsifriikkiys on yksi sellainen (hän ei siis kuole maistettuaan myrkytettyä kirsikkapiirakkaa vaan ainoastaan ihastelee sen makua!). ;) Ja huomatkaa, 90-luvun alussa intohimoinen harrastussuhden kahviin oli vielä ainakin Suomessa äärimmäisen epätavallista. Hienoimmissakin paikoissa oli tarjolla vain yhtä kahvilaatua: kahvia. Twin Peaks oli siis edelläkävijä tässäkin suhteessa.

Twin Peaks on tarkka mutta keinotekoinen konstruktio, puhdas taideteos, jossa jokaisella henkilöllä, miljööllä, musiikkikappaleella ja yksityiskohdalla on roolinsa osana kokonaisuudessa. Se ei kuvaa "oikeaa maailmaa" tai "oikeita ihmisiä" siinä mielessä kuin realistinen tv-sarja edellyttäisi,vaan noudattaa omia lakejaan ja rakentaa oman maailmansa. Juuri siin tarkkuudessa, kauneudessa, runsaudessa ja johdonmukaisuudessa on jotakin aivan ylittämätöntä.

Usvaa. Havumetsiä. Yksinäinen lintu. Tuulessa keinuva liikennevalo. Rannalta löydetty muovisäkkiin kääritty nuoren naisen ruumis. Pikkukaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kahvia. Donitseja. Salaisuuksia. Junakiskoja pitkin kotiin laahustava pahoinpidelty ja muistinsa menettänyt tyttö. Originelleja hahmoja. Itkuherkkä paikallinen poliisimies. Kanadalaisia pikkurikollisia. Kiellettyä rakkautta. Sympaattisia baareja ja yökerhoja, jotka kätkevät tiskinsä alle aivan toisenlaista, valonarkaa toimintaa. Pöllöjä. Juonittelua. Nainen, joka kantaa kaikkialla mukanaan puhuvaa puupölkkyä. Salaisia päiväkirjoja. Milloin kenenkin näyssä tai unessa ilmestyvä pelottava pitkähiuksinen mies, jonka pahuus ei ole tästä maailmasta. Kahvinkeittimestä löytyvä kala... Eihän tuota voi muuta kuin rakastaa!