Eesti (on my mind)

Sää: +4C, jatkuvaa sadetta
Musiikki: J. Karjalainen - Niin monta vuotta

Kävimme toissapäivänä Tallinnassa työpaikan pikkujouluristeilyllä. Juup, luit oikein; pikkujouluristeilyllä tammikuussa. Mutta parempi myöhemmin kuin ei milloinkaan! Tallinnan sää oli yhtä harmaa ja kostea kuin kaksoiskaupunkinsa Helsinginkin, mutta siellä ei sentään satanut vettä. Laiva oli kuten tavallista hiukan nuhjuinen ja täynnä eläkeläisiä, virolainen asiakaspalvelu tympeää ja kroonin kurssi hankala muistaa. Mutta pakollisten Toompeanmäen ja Viru-keskuksen lisäksi saimme tällä kertaa käytyä uudessa (tai uudehkossa) taidemuseo KUMUssa. Suosittelen lämpimästi jokaiselle Tallinnan-kävijälle, joka haluaa nähdä vaihteeksi jotain uutta! KUMUn on keskustasta hauska parin kilometrin kävelymatka Narva maanteetä pitkin, bussilla ja trammillakin toki pääsee. Kävellessä voi kuitenkin paremmin ihastella Narva maanteen upeita kivisiä kaupunkihuviloita, joille vetää Helsingissä jotakuinkin vertoja vain pari Eiran taloa. Oli helppoa kuvitella 1900-luvun alun tanssiaiset ja kynttiläkruunut niiden suuri-ikkunaisiin saleihin... Museon ympärillä kasvava Kadriorgin puisto oli kaunis sekin.

Itse rakennus oli minusta arkkitehtuuria tuntemattomasta kuin Kiasma kakkonen -- sen on suunnitellut suomalainen arkkitehti --, samanlaiset kävelyliuskatkin kerrosten välillä, vaikka asiaan vihkiytynyt löytää varmaan niiden muotokielestä suuriakin eroja. Olin jotenkin kuvitellut KUMUn olevan ainoastaan nykytaiteen museo, mutta tosiasiassa sen vanhimmat taideteokset ovat jo 1700-luvulta. Oli uskomatonta seurata, miten eri suuntaan virolainen kuvataide on niistä ajoista kehittynyt suomalaiseen verrattuna: ensin oli tuttuja romanttisia ja realistisia muotokuva- ja maisemamaalauksia, hienoisia kansallisromanttisia vaikutteita Virossakin, 1900-luvun alkupuolella vahvaa ekspressionismia, ja sitten... taantuma sosialistisen realismin naiiveihin idealistisiin mainoskuviin. Jonkin vuosikymmenen päästä niissä alkoi sitten havaita piilotettua yhteiskuntakritiikkiä.

Muuten meininki oli taattua työpaikkaristeilyä: rentoa yhdessäoloa, pakotettuja ryhmäpotretteja, buffetissa maha täyteen ruokaa ja juomaa. Kukaan ei kai kuitenkaan juonut liikaa, kadottanut passiaan tai pettänyt puolisoaan. Porukan molemmat pitkätukat joutuivat tosin tullitarkastukseen tällä Schengen-aikakaudellakin, toinen Eesti vabariigin ja toinen Suomen tasavallan rajavartijoiden toimesta. Minusta tuo on melko asenteellista toimintaa: ketään muita koko laivan matkustajista en nähnyt tarkastettavan, mutta jos olet pitkätukkainen mies, sinut luokitellaan heti automaattisesti epäilyttäväksi huumekuriiriksi! No, ehkäpä pilottitakkiin pukeutuneita siilitukkia kohdellaan samalla tavalla.

Mutta nyt meillä on kotona hyvää puna- ja valkoviiniä, ihanaa Amarula-likööriä, laatikollinen siideriä ja vähän karkkiakin. Ja uusi veitsitukkikin vielä kaiken lisäksi! Olemme nimittäin jo pari vuotta turhaan etsineet keittiöömme näppärää ja sopusuhtaista veitsitukkia, jonka kera ei tarvitsisi ostaa kokonaista uutta veitsisarjaa vaan johon voisi sujauttaa kotitaloudessa valmiina olevat eripariset ja -kokoiset aseet. Kaupoissa myytävistä tukeista on kuitenkin löytynyt milloin mitäkin vikoja rumasta muotoilusta kiikkeryyteen ja väärään kallistuskulmaan. Nyt sopiva tukki löytyi ihan etsimättä Eckerö Linen valikoimista laivapuodista eikä maksanutkaan kuin kymmenisen euroa.