Yks iso G, kiitos

Sää: +9C, pilvistä

Ah ihanuutta! Pitelen kädessäni uutta työvuorolistaa, ja sen mukaan minulla on ensi viikolla viisi (5) pekkaspäivää juuri niin kuin toivoinkin! Jo pelkästään sekin on siis arvokasta, että pystyn pitämään viikon vapaata töistä ja keskittymään graduuni, mutta että minulle maksetaan kotona pysymisestä ja gradun vääntämisestä vielä rahaakin -- liian hyvää ollakseen totta. Ehkä se toissatalvinen hiuksia harmauttava bussilakko, jonka tuloksena osa-aikaisetkin työntekijätkin alkoivat ansaita pekkasia, oli sittenkin ihan hyvä juttu...

Viikossa pitäisi saada aika paljon aikaan, vaikkei mitään kahdeksan tunnin työpäiviä vääntäisikään. Talviloman olen ajatellut pitää joskus tammikuussa (minulla on käyttämättömiä lomapäiviä peräti kahdeksan kappaletta) eli parin kuukauden päästä pekkasvapaista. Kevätkuukausina voisin vielä pitää muutaman yksittäisen pekkasen ja tarpeen tulleen vaikka kylmästi vähentää työntekoani, ja vapunaattonahan gradun on sitten jo oltavakin valmis. Ei kuulosta mitenkään mahdottomalta, eihän? Ottaen huomioon, kuinka paljon aineisto-, ajatus- ja kirjoitustyötäkin olen jo tehnyt sen eteen viimeisten, öh, kolmen-neljän vuoden aikana. Enää puuttuu siis sellainen puolen vuoden loppurutistus, mutta niin lyhyen ajanhan nyt jaksaa vaikka päällään seisten!

Ja jos kaikki menee hyvin ja gradut saadaan jätettyä ajallaan, ehkä sitten toukokuussa meitä kutsuu keväinen Amsterdam... mutta kaikki aikanaan. Joka tapauksessa minusta on alkanut viime aikoina ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että gradun teko ei ole mikään elämäntyö vaan prosessi, jolla on alku-, keski- ja myös loppuvaihe. Ja sen oivaltaminen on minun tapauksessani jo aikamoisen suuri voitto.

Vähän takapakkiakin tänään on jo tosin ehtinyt tulla. Ohjaajani, joka on sairastellut koko syksyn ja ollut kai välillä ihan lasareetissakin, on joutunut pidentämään sairauslomaansa ja on poissa laitokselta ainakin vielä tämän ja ensi viikon. Tuntuu kurjalta, eikä pelkästään itseni vaan myös proffan takia. Hän on jo vanhahko mies, mikä lienee hätänä? Uskon kuitenkin vahvasti, että me molemmat selviämme koitoksistamme!