torstaina, lokakuuta 25, 2007

Soijabolognese

Sää: +5C, pilvistä

Tässä tulee vielä yksi rästiin jäänyt ruokabloggaus, sitten olen päässyt ajan tasalle. Vietin viime viikonlopun yksin kotona ja laitoin tapojeni mukaisesti itselleni edullista kasvisruokaa (huoh, ne sinkkuajat jolloin tuota saattoi tehdä koska vain...). Tämän soijarouhebolognesen ohjeen löysin samasta Yhteishyvän Ruokamaailman numerosta, jonka kaivoin taannoin esille valmistaessani sadonkorjuujuhliemme omenapiirakkaa. Mukavaa huomata, että noin mainstream-perhelehdessäkin on jo toisinaan soijapohjaisia reseptejä! Minusta soijarouhe on ihan oikeasti tosi hyvää, eikä sitä kannattaisi kategorisoida pelkäksi kasvissyöjien proteiininlähteeksi, vaan se voisi olla esimerkiksi lapsiperheissä edullinen ja terveellinen vaihtoehto ainaiselle jauhelihalle. Puolen kilon pussi soijarouhetta maksaa noin 2,5 euroa, ja siitä valmistaa tosi monta ateriaa.

Soijabolognese

400 g (tummaa) pastaa

Kastike:
2 dl tummaa soijarouhetta
4 dl vettä
1 rkl soijakastiketta
2 porkkanaa (200 g)
1 palsternakka (100 g)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g tomaattimurskaa
1 dl vettä
½ tl suolaa
1 tl basilikaa
½ tl oreganoa
1/4 tl mustapippuria

Laita soijarouhe turpoamaan soijakastikkeella maustettuun veteen noin tunti ennen ruoanvalmistusta. Kuori ja raasta porkkanat ja palsternakka. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kaada soija nesteineen pannulle ja hauduta sitä, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää kasvisraaste ja hienonnetut sipulit sekä tomaattimurska ja vesi. Mausta suolalla, basilikalla, oreganolla ja mustapippurilla. Hauduta kastiketta 15-20 minuuttia. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoile kastike pastan kanssa.

Hyvää ja maistuvaa oli kastike, joskin panin mausteita huomattavasti ronskimmalla kädellä kuin reseptissä mainitaan. Jollain tavalla soijarouheesta on kuitenkin tulevinaan herkullisempaa, jos sen paistaa liottamisen jälkeen öljytilkassa eikä ainoastaan hauduta.

Ei kommentteja: