Hei, mä verkostoidun!

Sää: +15C, tuulista, pilvistä, kosteaa

Viime aikoina on tullut vähän laiminlyötyä tätä blogiakin ihan siitä syystä, että olen kirjautunut niin usein sisään Facebookiin. Rekisteröidyin sinne pari viikkoa sitten ihan kokeeksi, mutta niin kuin kaikki muutkin, olen todennut sen äärimmäisen hauskaksi ja addiktoivaksi. Jos joku ei vielä ole kokeillut, niin kyseessä on ilmainen Internet-pohjainen palvelu, joka toimii ikään kuin risteytyksenä sähköpostista, Messengeristä, Irc-galleriasta, blogista, Koulukaverit.comista, LinkedIn:stä ja varmaan monesta muustakin sivustosta tai vempaimesta. Kieltämättä onkin tosi kätevää, että kaikki toiminnot löytyvät samasta paikasta: Facebookissa voi esimerkiksi etsiä vanhoja kavereita, katsella heidän kuviaan, lukea kuulumisia ja kirjoittaa "sähköpostia" tai viestin toisen "Wallille". Miljoona muutakin asiaa voi tehdä, esimerkiksi lähettää kaverille virtuaalisen halauksen tai kutituksen, vertailla leffamakuja, tehdä naistenlehtityyppisiä testejä tai lahjoittaa toiselle kultakalan.

Monesta muusta nettiyhteisöstä poiketen Facebookissa liikutaan omalla todellisella nimellä eikä nimimerkin suojissa, eikä sen tarkoituksena ole niinkään tutustua uusiin ihmisiin kuin pitää yhteyttä vanhoihin tuttuihin. Palvelu tuntuu sikäli luotettavalta, että oma profiili näkyy vain ystäville ja käyttäjä voi itse määritellä, mitä tietoja kukin hänestä näkee. Vakoileminen on siis mahdotonta -- jos haluat nähdä vanhan luokkakaverisi tiedot, sinun on otettava häneen avoimesti yhteyttä ja avattava vastavuoroisesti oma profiilisi hänen nähtäväkseen. Jos niitä luokkakavereita siis yleensä löytyy; itse olen havainnut "Kasvokirjassa" jyrkän sukupolvien välisen kuilun, joka kulkee noin vuodessa 1980. Innokkaimmin palvelua tuntuvat käyttävän noin 20--25-vuotiaat aktiiviset opiskelijat, 80-luvulla syntyneistä tutuista siellä ovat lähestulkoon kaikki, mutta sitä vanhemmista vain harva. Meillä 70-luvun lopulla syntyneillä, jotka parhaillaan perustavat perheitä ja ottavat ensimmäisiä askeliaan työelämässä, ei ilmeisesti riitä aikaa roikkua netin virtuaaliyhteisöissä ja uittaa kultakaloja.

Enkä minäkään nyt myönnä Facebookin mullistaneen maailmaani (vaikka loggaudunkin sinne vähintään kerran tunnissa katsomaan mitä uutta kaverini ovat puuhanneet:D ). Se on oikein kiva leikkikalu, väline, mutta kuinka kauan uutuudenviehätys mahtaa kestää? Tekniikka ei kuitenkaan helpota yhteydenpitoa, jos ihmisillä ei ole aitoa halua pitää yhteyttä -- Facebookilla kun tehdään periaatteessa ihan samoja asioita kuin sähköpostilla tai jopa puhelimella: kysellään kuulumisia, sovitaan kahville meno. Eri yhteisöjen, verkostojen ja viestintävälineiden paljous voi lopulta jopa koitua niiden kohtaloksi, jos jokainen tuttu käyttää eri välinettä ja kaikki ovat oman tunnuksensa ja salasanansa takana. You know, Kaisaan saa nopeimman yhteyden lähettämällä sähköpostia, Pekka käyttää meseä, Heidi skypeä, Liisa Facebookia, ja Johannalle pitää peräti soittaa puhelimella!

Jostain syystä muuten se puhelinsoitto on vieläkin usein tehokkain tapa saada asioita eteenpäin. Näillä blogeillakin on kyllä ihan hyvä huomioarvo. :)