Sää: +28, aurinkoista, puolipilvistä
Yksi kotikeittiöni all-time favourite -kasvisruoista on intialainen kasviscurry, johon tulee muun muassa kookosmaitoa ja rusinoita. Olen tehnyt sitä yli kaksi vuotta aina silloin tällöin, ja se on joka kerta yhtä taivaallisen hyvää. Sen ohjetta en kuitenkaan postaa nyt vaan joku toinen kerta. Viimeksi kokeilin nimittäin erästä toista kasviscurryreseptiä, kun kokkasin myöhään perjantai-iltana viime tingassa evästä viikonlopun työvuoroille. Kas tässä:
Kasviscurry
1 sipuli
1 pieni purjo
2 valkosipulinkynttä
3 perunaa
1 hapahko omena (esim. Granny Smith)
2 porkkanaa
1 palsternakka
1 pieni kukkakaali
2 rkl öljyä
2 tl punaista currytahnaa
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 tl kurkumaa
3 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
1 dl cashewpähkinöitä
2-3 rkl sitruunamehua
1 dl hienonnettua korianteria tai persiljaa
Lisäksi:
1 tlk (200g ) ruokajogurttia
1 rkl juoksevaa hunajaa
1. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi lohkoiksi. Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo ja valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi perunat ja omena. Viipaloi kuoritut porkkanat ja palsternakka. Paloittele kukkakaali kukinnoiksi.
2. Kiehauta öljyssä sipulit, currytahna, inkivääriraaste ja kurkuma. Kaada joukkoon vesi ja kasvisfondi. Lisää kasariin porkkanat, palsternakka ja perunat. Hauduta kannen alla noin 10 minuuttia. Paahda pähkinät kuivalla pannulla ilman rasvaa kauniin ruskeiksi.
3. Lisää kukkakaali ja omenakuutiot. Hauduta vielä noin 15 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mausta sitruunamehulla ja ripottele pinnalla korianteri- tai persiljasilppu sekä pähkinät.
4. Mausta ruokajogurtti hunajalla. Tarjoa kasviscurry jogurtin ja vaalean leivän kanssa.
Itse jätin ruokajogurttikastikkeen tällä kertaa kokonaan pois, mikä oli oikeastaan sääli, sillä olen ollut viime aikoina kovinkin ihastunut kaikenlaisiin jogurttipohjaisiin raita- ja tsatsikikastikkeisiin. Curry oli kyllä paljaanakin oikein maukasta, mausteista, raikasta ja -- pakko myöntää -- kevyempää syötävää kuin kookosmaitoinen herkkuruokani. Ainoa miinus tuli omasta huolimattomuudestani; kiehutin ruokaa lopuksi liian kovalla lämmöllä ja juoksin hoitamassa muita asioita, jolloin perunat pääsivät kypsymään hiukan liian muhjuiksi. Niin se on, että ruoanlaittoon pitäisi malttaa keskittyä kunnolla!
keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti