Sää: +7C, pilvistä
Musiikki: Sarah McLachlan - Building A Mystery
Tässä kuussa en olekaan näköjään ehtinyt bloggaamaan kuin muutaman kerran. On kai ollut niin paljon töitä, häitä, kulttuuririentoja ja mitä vielä. Edes rakkaita ruoka- ja leivontapostauksiani ei ole syntynyt -- siitä yksinkertaisesta syystä, että en ole muilta kiireiltäni juurikaan ehtinyt kokeilla uusia jänniä reseptejä vaan meillä on menty aika pitkälti vanhalla hyväksi havaitulla wokki- ja pastalinjalla. (Juuri parastaikaa uunissa tosin muhii tandooribroileri, jonka onnistumisesta raportoin toivottavasti myöhemmin!) Leipomaankin olen kerennyt tässä kuussa vain yhden ainoan kerran, juustosämpylöitä jo aiemmin kuvailemallani ohjeella. Toivottavasti toukokuu tuo taas enemmän aikaa kulinaristisille kokeiluille.
Täytin keskiviikkona kunnoitettavat 29 vuotta, hui sentään! Ei vaineskaan, oikeasti tuntuu tosi hyvältä olla juuri nyt juuri tämän ikäinen. Sain lahjaksi maailman hienoimman karttapallon, jollaista olen toivonut jo vuosia. Siinä on kaunis vanhanaikainen väritys, mutta nykypäivän nimet ja valtionrajat. Muutoin juhlistin suurta päivääni tekemällä jälleen kerran pitkän iltavuoron, mutta sen päätyttyä pääsin sentään paikalliseen pubiin nauttimaan siideristä ja toastista.
Ollin ja Mariannen häissä oli tosi kivaa. Sää oli jäätävän kylmä vaikka huhtikuuta elettiinkin, kirkko kaunis, ruoka hyvää, juomaa oli paljon, tunnelma iloinen, bändi soitti koko illan, en napannut morsiuskimppua ja sain tanssilattialla jonkun piikkikorosta haavan sääreen, mutta mitäs pienistä!
Tänään olen ollut vapaalla ja vieläpä yksin kotona: siivonnut, lukenut, pessyt pyykkiä, silittänyt, kuunnellut musiikkia ja käynyt vähän shoppailemassakin. Jumbossa oli väkeä kuin pipoa; ilmeisesti koko Keski-Uusimaa on säikähtänyt sitä, että kaupat ovat ensi viikolla peräti yhden kokonaisen arkipäivän kiinni! Sain kuitenkin hankittua kauniit laudeliinat, yhden kulttuurilehden ja paljon hyvää ruokaa.
Niin, ja sitten menin ja vaihdoin kännykkäni soittoääntä! Se on kuulkaa iso juttu minun elämässäni.
Aiheetta enempään. :)
lauantaina, huhtikuuta 28, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti