lauantaina, helmikuuta 02, 2008

Sinappinen uunilohi

Sää: +2C, puolipilvistä
Musiikki: Bob Dylan - Tonight I'll Be Staying Here With You


Viime viikonloppuna tein noita lohitäytteisiä uuniperunoita, ja lohta pantiin pöytään tänäänkin. Meillä syödään usein kalaa viikonloppuisin: siitä on helppo tehdä jotakin vähän juhlavampaa sapuskaa. Sitä paitsi tuoretta kalaa myydään usein juuri loppuviikosta tarjouksella. ;) Tämänkertainen uunilohi, jonka ohje on joskus löytynyt Hesarin Ruokatorstai-sivuilta, ei ollut ihan napakymppi, mutta varmaan sitä voisi kehitellä paremmaksi. Kala hautui kyllä meheväksi purjo- ja sienipeitteen alla, mutta muutoin ruoka oli kovin mietoa. Sinapin maku olisi saanut tulla paljonkin voimakkaammin esille. Söimme tätä keitettyjen perunoiden ja fetasalaatin kera.

Sinappinen uunilohi

600 g kirjolohifileetä
1 tl suolaa
mustapippuria
1 pieni purjo
2 dl pakastettuja sieniä tai pari kourallista kuivattuja
1 rkl voita tai öljyä
2 tl dijoninsinappia
2 dl ruokakermaa

0. Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne likoamaan haaleaan vesitilkkaan noin puoleksi tunniksi. (Me käytimme valmiina ostettuja kuivattuja suomalaisia suppilovahveroita.)
1. Sirottele kalalle kevyesti suolaa ja pippuria. Pane kala sopivan kokoiseen uunivuokaan.
2. Puhdista purjo ja leikkaa se renkaiksi. Renkaita tulisi olla noin puoli litraa.
3. Silppua sienet veitsellä.
4. Kuullota purjorenkaita ja sieniä pannussa muutama minuutti ja levitä ne sitten kalafileen päälle. Sekoita sinappi kermaan ja kaada vuokaan. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

1 kommentti:

Anna kirjoitti...

Voi Anunen minkä teit kun lähdit! En tajunnutkaan että se meni näin nopeasti, ei tullut edes jutskattua! Kakku on hyvää, kiitos, makostelen sitä juuri tässä:-) Oikein paljon iloa ja valoa uuteen uraan ja elämään! Olisi kiva vielä nähdäkin!
Anna